Harjoittelukokemukseni


Myötätuulessa kerkesin tehdä työtehtäviä laidasta laitaan. Vastuualueeni harjoittelun aikana oli markkinointi, josta aikaisemmin kirjoitinkin, joten ei siitä tässä sen enempää. Lue markkinoinnin alueen työtehtävistäni tästä. (Tähän linkki aikaisempaan). Tavoitteeni kuitenkin markkinoinnin saralla toteutui todella hyvin. Ensin säikähdin työmäärää, kun alkuun oli blogin perustamista ja mainosten tekoa sun muuta. Mutta kyllä se siitä alun jälkeen tasaantui, ja markkinointitehtävät olivat itseäni erittäin kiinnostavia ja opin lisää markkinoinnin ja tiedottamisen eri kanavista. Olen aina ollut hyvä tekniikan kanssa, mutta mainosten tekemisestä oli silti hyötyä, sillä opin tekemään erilaisia ja eri tavoin mainoksia. Opin myös sen, että aina markkinointi ei välttämättä olekaan niin näkyvää ja suurta ja ei myöskään tapahdu pelkästään mainosten kautta. Markkinointia ovat myös pienet teot ja vaikkapa hetkien ja kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa on myös tehokasta markkinointia. Markkinoinnin vastaamisesta oli paljon hyötyä tulevaisuutta varten, vaikkapa oman yrityksen mainostamiseen. Median ja tekniikan kanssa tuli oltua aktiivisesti tekemisissä ja oli kiva päästä myös tekemään taukojumppavideoita. Siinä pääsi suunnittelemaan, kuvaamaan ja editoimaan. Lisäksi opin käytännön asioita, kuten rahastusta ja tilastointia.

Muita työtehtäviäni harjoittelussa olivat tietenkin ohjausten suunnittelu ja niiden ohjaaminen erilaisille asiakasryhmille. Suurin osa ryhmistämme oli senioriryhmiä, mutta joukossa myös muutamia lapsi- ja työikäisten ryhmiä. Senioriasiakkaille pääsin vetämään esimerkiksi keppi- ja kuminauhajumppia, tuolijumppaa, kuntosalia, allasjumppaa, kehon- ja mielenhuoltoa ja niin edelleen. Työikäisille pääsin ohjaamaan muun muassa lumikenkäilyä, kahvakuulakoulua ja high rolleria ja koulumme opiskelijoille Kamk Sportsin kautta kehonpainoharjoittelua, hiit-treenejä ja sisäpyöräilyä. Lapsille vedimme liikuntaleikkikerhoa ja eskari-ikäisille taito&temppu kerhoa. Ohjaamaan pääsi siis melko kattavasti. Yksi tavoitteistani oli saada varmuutta ja rutiinia ohjaamiseen, niin näitä kyllä molempia sain. Päivittäisen ohjaamisen myötä alkujännitys hävisi ja asiakkaiden eteen meneminen tuntui luontevalta. Toki osin turha jännittäminen kaikkosi myös sillä, että asiakkaat alkoivat olla vähitellen tutumpia kerta kerralta. Opin ehdottomasti tuntemaan itseäni ohjaajana enemmän, mikä auttaa tulevaisuudessa minua löytämään oman ohjauspersoonani. Aina toki löytyi pieniä kehittämisen kohteita, mutta pääasiassa pääsin kokemaan onnistumisia ja sain hyvää palautetta asiakkailta. Harjoittelun jälkeen koen osaavani ohjata ja suunnitella monipuolisesti erilaisia tunteja.

Kattavan Myötätuulen tarjonnan myötä pääsin syventämään omaa liikuntaosaamistani käytännön kautta. Suurinta osaa ryhmäliikuntatuntien lajeista en ollut koskaan aikaisemmin ohjannut, joten kaikki olivat vähän niin kuin ”hyppy tuntemattomaan”. Paljon opin uutta lajista kuin lajista. Vaikka Myötätuulessa olikin matala kynnys lähteä ohjaamaan, niin silti siellä joutui/pääsi menemään myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mikä oli tietenkin hyvä uuden oppimisen kannalta. Esimerkiksi musiikkiliikunta on edelleen itselleni todella vieras alue, mutta haluan olla siinä hyvä vielä jonakin päivänä. Pääsin vetämään meidän SeniorSport ryhmälle musiikkiliikuntaa ja en halunnut vetää perus aerobicia, joten päätin kokeilla heille countrya. Tunti vaati paljon suunnittelemista, mutta olihan se myös antoisaa ja se tunne, kun pääsi vetämään sen asiakkaille. Muutamia sekaannuksia lukuun ottamatta meidän country -tuntimme meni oikein mahtavasti ja sain hyvän palautteen ja vastaanoton. Joten kannustan ehdottomasti siihen, että kokeile sinäkin ohjauksissa uutta ja jotakin, mitä et ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Se on todella palkitsevaa ja siinä ainakin oppii! Toinen todella suuri tuntematon alue oli vesijumppa, mutta jo ensimmäisen ohjauksen jälkeen huomasin, että vesijumppaa oli kaikista kivointa ohjata!

Liikunnan soveltaminen tuli kyllä tutuksi, mutta ei pelkästään senioriryhmien lukuisien nivelrikkojen tai muiden vaivojen takia vaan törmäsinpäs myös siihen, että nuorille opiskelijoille vetämässäni hiit-treenissä joillakin osallistujilla oli muutamia joitakin liikkeitä estäviä tekijöitä. Ennen tuntia, en todellakaan ollut miettinyt niin nuorille vaihtoehtoisia liikkeitä, sillä kuvittelin heidän pystyvän kaikkeen. Mutta tästä opin, että ikinä ei saa olettaa ja on keksittävä jopa vaihtoehtoisillekin liikkeille vaihtoehtoisia liikkeitä ja mielellään jo etukäteen. Olen oppinut erityisesti sen, että vaihtoehtoisia liikkeitä pitää keksiä ja paljon, sillä aina jokaisesta ryhmästä löytyy sellainen, jolle jokin liike ei sovi, ja joskus liikkeitä tulee keksiä itse ohjaustilanteessa nopeastikin.

Viimeinen tavoitteistani jäi osittain saavuttamatta. Halusin siis oppia hyödyntämään erilaisia ohjaus- ja opetusmenetelmiä. Ryhmäliikuntatuntien ohjaaminen on valitettavasti melko ohjaajajohtoista, jossa ohjaaja on ryhmän edessä, joten harvoin, jos ollenkaan pääsi hyödyntämään muita opetustyylejä (vaikkapa asiakasjohtoisesti, ongelmanratkaisut, parityöskentely jne). Erilaisia tuntirakenteita tuli kyllä käytettyä hyväksi, mikä näkyi parhaiten varmaankin kahvakuulakoulussa. Sinne olimme jokaiselle kerralle suunnitelleet oman teeman ja eri harjoitusmuodon. Käytimme muun muassa hiit-treenejä, tabataa, pyramidiharjoittelua, musiikkiliikuntaa, kiertoharjoittelua, patteriharjoittelua ja pariharjoittelua. Joitakin näistä pystyi toki hyödyntämään myös muissa ohjauksissa. Erilaiset harjoitusmuodot tulivat myös tutuksi harjoittelussa.

Alkuvuodesta koulumme avasi Älysalin, jossa on erilaisia liikuntapelejä ja sovelluksia. Siellä on muun muassa kuntopyöriä, joilla voi polkea virtuaaliympäristöissä vapaasti tai erilaisia pelejä pelaten, tanssimaton kaltaiset ohjausmatot, joiden nuolia jaloilla painamalla peleissä liikutaan ja parkour-, avaruusammunta ja jooga -pelejä, joissa ohjaimena toimii oma keho. Pääsimme harjoittelijoina ensimmäisten joukossa testaamaan näitä pelejä ja myös esittelemään niitä ihan oikeille asiakkaille. Tämä oli yksi mielenkiintoisimmista kokemuksista harjoittelun aikana.

Tavoitteet tulivat saavutettua hyvin, sillä sain rutiinia ja varmuutta ohjaamiseen ja erityisesti paljon kokemusta. Opin paljon uutta eri lajeista ja opin myös itsestäni paljon sekä opin erilaisia harjoitusmuotoja, markkinointia ja soveltamista. Sain harjoittelusta sen, mitä lähdin hakemaankin. Jatkossa voisin kehittää edelleen musiikkiliikuntaosaamistani, sillä se minua kiinnostaa todella paljon. Haluaisin myös saada lisää kokemusta lasten ohjaamisesta, sillä se antaisi minulle enemmän selvyyttä siihen, haluaisinko tulevaisuudessa liikunnanopettajaksi.

Tässä mun kokemuksia harjoittelusta Myötätuulessa, toivottavasti  myös sinä innostuisit tulemaan tähän mahtavaan paikkaan harjoitteluun, sillä suosittelen!

– Kiitos ja näkemiin, terveisin Hanne-Mari 🙂

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram

Kajaanin ammattikorkeakoulu

PL 52, Ketunpolku 1 
87101 KAJAANI 
Tel. +358 8 618 991 
kajaanin.amk@kamk.fi